Kuva: Kristalina Georgieva, IMF-pomo, nuijii Suomen velkaantumislinjan maanrakoon
Valtionvelkaa ei sinänsä kannata pelätä, ainakaan tässä ajassa. Julkisessa keskustelussa on jo hyvin ymmärretty, että valtionvelka rullaa koko ajan taustalla ja on pikemminkin katsottava velanhoidon kuluja. Jälkimmäisestä ollaankin sitten eri mieltä, kukin välillä omasta ideologiastaan käsin. Mutta horisontti puuttuu. Tämä on ihan sama, kuin kävelisi vuorenrinteellä. Haluatko kävellä 10 cm vai 2 metriä jyrkänteen reunalta? Katsoa varpaitasi vai nostaa katsetta ylös? Meidän pitäisi jo nyt tehdä toimia ja suunnitelmia, ettei koronakriisistä tule rakenteellista kriisiä.
Tämän hetken budjetinteko on tietenkin raskaasti velkaannuttava, ja emme siinä poikkea muista maista tässä ajassa. Kuitenkin Suomen ongelma on, että teemme jatkuvasti ylijäämäisiä budjetteja. Hyvinvointivaltion palveluja laajennetaan, kuntien velvollisuuksia lisätään, mutta työllisyysuudistusta ei saada tehtyä. Siksi joudumme ottamaan syömävelkaa koko ajan. Aikaa ennen koronaa IMF antoi varoituksen Suomelle, että menon on muututtava. Koronan jälkeen ongelmat odottavat nurkan takana.[1]
Tällä hetkellä velanotto rahoittaa alijäämän. Kulut pysyvät kurissa niin kauan, kuin markkinoilla on meihin luottoa ja saamme tämän ansiosta halpaa lainaa. Halvan luoton edellytys on valtion velkaantumisen lasku-ura jatkossa ja rakenneuudistusten onnistuminen. Luottamuksen säilyttäminen vaatii siis johdonmukaista, yli koronakriisin ulottuvaa rakennepolitiikkaa.
Pohjoismaihin verrattuna velkaantumisasteemme on syvä, ja työllisyysasteemme huono. Siksi taloudellinen liikkumavaramme kriisitilanteissa onkin paljon kapeampi, ja olemme rahoitusmarkkinoiden armoilla. Yhden (1!!) prosenttiyksikön lisäys korkoihin lisäisi velanhoitokustannuksia n. 378 milj. euroa vuonna 2021, hallituksen budjettiesityksen mukaan. Tämä saattaa olla monelle vain kaukainen uhkakuva, mutta markkinoiden nollakorkotaso on historiallisesti poikkeuksellista.
Alla ekonomisti Pakarisen summeeraus tilanteestamme
Uudistuksia tarvitaan joka tapauksessa, koska meillä on edessä suuret kansantaloudelliset haasteet huoltosuhteen huonontuessa ja hoivapommin lauetessa. Järkevintä olisikin edetä rakenteiden parantamisessa ensisijaisesti tehokkaamman tulonmuodostuksen kautta. Työllisyystoimet ovat kuitenkin Suomen jäykillä työmarkkinoilla osoittautuneet poliittisesti lähes mahdottomiksi. Samanaikaisesti hallituksen tällä hetkellä ajama sote-uudistus ei välttämättä edes pyri julkisen sektorin tehostamiseen, kun kokonaisuudesta vaikuttaa puuttuvan elementit, joilla hidastettaisiin kustannusten kasvua.
Jos siis emme saa rakenteita vahvistavia toimia aikaiseksi – parempaa työllisyyttä, kilpailukykyä ja tehokkaampaa julkista sektoria, joudumme turvautumaan viimesijaisesti menoleikkauksiin. En todellakaan halua, että joudumme leikkaamaan vanhuksilta ja lapsilta, kun emme saaneet tehtyä työllisyystoimia.
Miksi sitten tämä on niin vaikeaa saada läpi keskustelussa? Joidenkin intressissä tuntuu olevan hämärtää, että menolisäyksistä joutuu joskus vastaamaan. Onkin helppoa keksiä vielä surkeammin kestävyysvajetta hoitaneita maita, onhan meillä verrattain matkaa vaikka esimerkiksi Portugalin ja Italian vajeeseen. Kuitenkin lainanotto perustuu tulevaisuudenuskolle ja sille, minkä luottamuksen lainoittajat antavat Suomen poliittiselle kyvylle uudistua. Ns. lainoituksen ”pyhä kolminaisuus” eli likviditeetti, saatavuus ja uskottavuus ovatkin hyvä muistutus, että kaikkea tarvitaan kestävässä lainoituksessa, yhtäläisesti. Kuinka kauan olemme uskottavia?
Lainoituksessa digitaalisuus on suurimpia trendejä – kaupankäynnin reaaliaikaisuus ja datan nopeampi muuttaminen markkinainformaatioksi tulee edelleen muokkaamaan markkinoita. Jälkimmäisestä murroksesta mielenkiintoinen ajatus onkin, että algoritmisen päätöksenteon tullessa yhä sofistikoituneemmaksi sillä alkaa olla vaikutusta entistä enemmän myös mielikuviin, mitä liitetään luotettavuudestamme markkinoilla.
Ehkä anekdoottien aika – tarinat Rytin lupauksesta sotakorvausten maksamisesta ja suomalaisten hyvästä maineesta – alkaa olla jo ohi. Sen sijaan datan avulla tullaan arvioimaan paremmin, tarkemmin ja vähemmän sentimentaalisemmin kykyämme tehdä päätöksiä ja poliittisen järjestelmämme kestävyyttä. Luotottajat luottavat yhä enemmän algoritmiin.
Siksikin meidän tulisi kyetä osoittamaan, että olemme uudistuskykyisiä ja että meihin voi luottaa myös pitkällä aikavälillä. Uudistuksia ja uskottavaa suunnitelmaa velanhoidosta tarvitaan kipeästi. Ei ole liian aikaista.
[1] https://www.suomenpankki.fi/fi/media-ja-julkaisut/tiedotteet/2019/imfn-lausunto-suomen-taloudesta/
Kuva: Kristalina Georgieva / toimitusjohtaja, IMF (lähde: IMF https://www.flickr.com/photos/imfphoto/)
Palaan asiaan 